Monelle tavalliselle tallaajalle nettikasino herättää mielikuvan vilkkuvista ja värikkäistä kolikkopeleistä, mutta vedonlyönti nettikasinoilla on tuntemattomampi maailma. Nykyään erityisesti isommat nettikasinot mahdollistavat vedonlyönnin eri urheilulajeista, joista perinteisimpiä lienevät esimerkiksi jääkiekko, jalkapallo ja hevosurheilu. Kilpailijaksi perinteisten urheilulajien ohelle on noussut aivan viime vuosina e-urheilu, jolla tarkoitetaan kilpailua erilaisissa videopeleissä. E-urheilun suosio on nousussa, sillä turnauksia seurataan jo miljoonien katsojien toimesta maailmanlaajuisesti. Jos seuraat e-urheilua aktiivisesti, kannattaa tutustua myös sen ympärillä käytävään e-urheilun vedonlyöntiin, joka heijastaa mielenkiintoisella tavalla tämän urheilumuodon suosiota ja ammattimaistumista.
E-urheiluvedonlyönnistä yleisesti
Useimpiin perinteisiin lajeihin liittyvää vedonlyöntiä tarjoavat nettikasinot ovat ottaneet jo viime vuoden puolella e-urheilulajit valikoimaansa, joten e-urheiluvedonlyönnistä haaveilevan ei tarvitse kaivella nettikasinoa maan ja kivien alta. Kuten tavallisessakin urheiluvedonlyönnissä, pelaaja voi yleensä valita vedonlyönnin kohteeksi esimerkiksi yksittäisen kilpailun tai koko turnauksen voittajan. E-urheilun seuraaminen vedonlyöjän asemassa on mielenkiintoista, sillä moni tätä nykyaikaista urheilulajia kannattava on hyvinkin tietoinen pelaajien ja joukkueiden menestyksestä, ja alalla kilpaillaan siten suurista voitoista.
Jos e-urheilun vedonlyönti kiinnostaa, voi ensimmäiset kokeilut tehdä etsimällä nettikasinon, joka tarjoaa vedonlyöntibonuksen uusille pelaajille. Vedonlyöntibonusten ehdot vaihtelevat, mutta yleensä ne voi hyödyntää e-urheilussa siinä missä perinteisemmissäkin lajeissa. Rekisteröinnin yhteydessä saatavaa vedonlyöntibonusta varten pelaajan ei tarvitse edes tehdä talletusta, jolloin kyse on puhtaasti ilmaisesta pelirahasta. Talletuksen yhteydessä saatava vedonlyöntibonus sen sijaan edellyttää pienen talletuksen tekemistä. Vedonlyöntiin osallistuva näkee kyseessä olevan pelin yleensä huippulaatuisena live-lähetyksenä ilman lisämaksua.
E-urheilun vedonlyönnissä on mukana useita turnauksia ja erilaisia pelejä. E-urheilun alalajeiksi voidaan luokitella reaaliaikaiset strategiapelit, online-moninpelit, ensimmäisen persoonan ammuntapelit ja taisteluareenamoninpelit. Yleisempiä liigoissa ja turnauksissa pelattavia videopelejä ovat League of Legends, Starcraft II, Hearthstone, Counter-Strike, Dota 2, Overwatch ja monen nykynuoren suosikkipeli Fortnite. E-urheilu on vielä pari vuotta sitten mielletty nuoremman sukupolven harrastukseksi, mutta nykyään kilpailuja seuraa laaja ikäryhmä aina nuorista vanhuksiin.
E-urheilun historiaa
Maailman ensimmäiseksi e-urheiluturnaukseksi voidaan kutsua vuonna 1972 Standfordissa järjestettyä Spacewar-turnausta, jonka päävoittona oli Rolling Stone -lehden vuositilaus. E-turnausten suosio kasvoi nopeasti, sillä vuonna 1980 järjestettyyn Space Invaders -pelin turnaukseen osallistui jo yli 10 000 videopelaajaa. Vaikka e-urheilun seuraajien määrä oli jo 1980-luvulla ruhtinaallinen, e-urheilu koki varsinaisen murroksen vasta 1990-luvulla internetin ja sitä hyödyntävien laitteiden yleistymisen myötä. Ensimmäinen kaapelitelevisiossa näytetty e-urheiluturnaus, jossa pelattiin peliä Doom II, järjestettiin Seattlessa vuonna 1995.
Siinä missä ensimmäisten e-urheilukisojen voittaja sai palkinnoksi esimerkiksi lehden vuosikertoja, e-urheilun liigojen ja turnauksien voitot voivat olla nykyään jopa kymmeniä miljoonia euroja. Sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden myötä e-urheilu on alkanut muuttumaan järjestelmällisemmäksi ja pelaaminen on muuttunut ammattimaisemmaksi. Nykyään moni nuori haaveileekin ammattilaispelaajan ammatista, sillä pelaaminen on hauskaa ja parhaat pelaajat tienaavat miljoonia euroja vuodessa. Myös turnauksien määrä on ollut jyrkässä nousussa, sillä esimerkiksi vuonna 2000 järjestettiin vain kymmenen turnausta, kun taas vuonna 2010 ammattimaisia turnauksia järjestettiin jo 260.
Vaikka väittelyä siitä, onko e-urheilu urheilua vai ei, voidaan käydä ikuisesti, kukaan ei voi kieltää, etteikö pelimarkkinoilla ja e-urheilussa liikkuisi valtavia summia rahaa. Myös vedonlyöjä voi päästä osaksi näistä rahoista, jos tietoon perustuva veto osuu oikeaan tai pelaajalla sattuu olemaan onnea matkassaan. Lisäksi vedonlyöjä näkee pelit ja pääsee osaksi turnaushuumaa, joka on erityisen vahvaa e-urheilun kohdalla. Parhaimmillaan e-urheilun vedonlyönti siis takaa aitiopaikat peliareenalla ja mahdollisuus voittoihin lisää pelin seuraamiseen liittyvää jännitystä edelleen.