Mitä yhteistä on korttipeleillä ja tietokonepelaamisella?

E-urheilu (englanniksi eSports) ei monien mielestä ole urheilua, mutta miksi se on silti suomennettu nimenomaan e-urheiluksi, eikä esimerkiksi e-pelaamiseksi? Olipa tämä viihdemuoto nimeltään mitä hyvänsä, on se silti onnistunut valloittamaan koko maailman viimeisten kymmenen vuoden aikana ja monissa maissa e-urheilusta on tullut maan suosituin uusi harrastuslaji – niin on käynyt niin USA:ssa kuin Suomessakin. Lisäksi esimerkiksi Suomi, Norja, Ruotsi ja USA ovat järjestäneet omiin ammattikoulutason kouluihinsa omia e-urheilukursseja, joissa pelaajille opetetaan itse pelaamisen ohella myös muuten urheiluammattilaisen elämää, liiketoimintaa ja muita alaan liittyviä asioita. Seuraavaksi vertailemme hieman korttipelien ja e-urheilun maailmoja. Onko niissä mitään yhteistä?

Adrenaliini ja pelaaminen

Miksi sinä pelaat? Haluatko voittaa vai riittääkö sinulle jännitys ja pelaamisesta kenties aiheutuva ylimääräinen adrenaliini? Blackjack netissä voi tuntua aivan yhtä jännittävältä kuin pitkän matkan tarkkuuskivääritähtääminen PUPG:ssa tai oikeanlaisten taktiikoiden huippuunsa hiominen League of Legends -pelissä. Korttipöydässä voit kiroilla vain korteille, jakajalle ja itsellesi, mutta joukkuepeleissä voi käydä niin, että oma joukkueesi antaa sinulle palautetta pelaamisestasi.

Lisäksi sekä korttipelit että e-urheilupelit ovat nimenomaan pelejä ja pelien perusajatus on viihtyminen ja oman vapaa-ajan täyttäminen miellyttävällä tekemisellä. Korttipelipöydässä voi voiton yhteydessä tuulettaa saatuja rahoja tai murjottaa, jos häviää rahansa. CS:GO-pelissä voi huudella kavereiden kanssa pelistrategioita ja heittää virtuaalisia yläfemmoja, kun taas häviön osuessa kohdalle saattaa pelaaja miettiä uusien pelikavereiden hankkimista tai koko pelin heivaamista roskikseen. Sitä on pelaaminen – hyviä ja huonoja kokemuksia. Kukaan ei missään lajissa voita aina, ja kukaan ei ole voittamaton.

Tulevaisuuden pelien haasteet ja mahdollisuudet

Tulevien vuosien haasteet liittyvät lähinnä siihen, että samalla kun edelläkävijämaat siirtyvät jo 5G-verkkoihin ja entistä monipuolisempiin nettisisältöihin, on netti vasta tulossa Afrikkaan, osaan Aasiaa ja Etelä-Amerikkaan. Pelaajien ja samalla pelien muodot lisääntyvät ja monipuolistuvat mutta samalla esimerkiksi e-urheiluun mukaan tullut raha saattaa joutua jakaantumaan entistä suuremmalle alueelle – ellei alalle sitten tule huomattavaa määrää lisää sponsoreita.

Jos ajatellaan korttipelejä, niin edellä mainittu Blackjack ei ole niin seurattu kuin erilaiset pokeripelit, joita on nykyään katsottavissa lähes päivittäin. Jossain päin maailmaa on tälläkin hetkellä käynnissä turnaus, jota on mahdollista katsella. Isot miljoonaturnaukset ovat saatavilla lähes kuukausittain ja parhaimmillaan näitä korttipelejä on lähetyksinä ihan TV-kanavilla saakka.Sekä korttipelit että e-urheilutapahtumat ovat jo nyt katsottavissa todella laajalla skaalalla Twitchin kanavilla ja katsojia voi olla parhaimmillaan satoja tuhansia.

Molemmat näistä peligenreistä, sekä korttipelit että tietokonepelit, ovat lisänneet pelaajakuntaansa tasaisesti, mutta e-urheilu on kerännyt ja kerää entistä enemmän myös rahaa ympärilleen. Jo nyt maailman isoimpien brändien nimet näkyvät tapahtumien ja turnausten nimissä ja bongata saattaa merkkejä, kuten Toyota, Mercede-Benz, Lenovo ja Red Bull. Sitä mukaa kun rahaa tulee lisää, lisääntyvät mahdollisuudet, mutta niin käy myös haasteille ja sudenkuopille. Yksikään laji ei ole aiemmin tehnyt sitä, mihin e-urheilu on pystynyt. Pelaajamäärät, katsojamäärät ja pelin mukana liikkuvat rahamäärät ovat tuoneet mukanaan myös vedonlyönnin. Katsojamäärien odotetaan lisääntyvän jatkossakin. Pelifirmoihin puolestaan kohdistetaan melkoisia paineita. Ne haluavat toki kehittää lajia entisestään, mutta peliyhtiöille on sitäkin tärkeämpää tuotto.

Lopputulema

Mitä yhteistä korttipeleillä ja tietokonepelaamisella sitten on? Molemmissa on kyse niin osaamisesta, harjoittelusta kuin tuuristakin. Molemmat saavat aikaan jännityksen tunteen ja häviön harmituksia sekä voittojen aikaansaamia ilon hetkiä. Live-pokeripöydässä pelaavan täytyy osata pokerin taktiikat vähintään yhtä hyvin kuin joukkueen kapteenin CS:- turnauksessa.

Molemmista on myös nykyään mahdollista kehittää itselleen ammatti. Helppoa se ei ole, eikä läheskään jokainen yrittäjä siihen yllä, mutta parhailla on mahdollisuus nousta alansa huipulle ja ansaita korttia pelaamalla tai elektronisella urheilulla jopa miljoonia vuodessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *