Testissä: Assassin’s Greed Odyssey (PS4)

Lukuaika:1 minuuttia

Assassin’s Greed Odysseys on vuonna 2018 julkaistu toimintaseikkailu peli. Pelin kehittäjä ja julkaisija on Ubisoft. Alustoina toimivat Playstation 4, PC ja Xbox One. E-URHEILUA.COM testasi peliä Playstation 4 konsolilla.

Peli sijoittuu Peloponnesolaissodan aikaan Kreikkaan. Olen ymmärtänyt, että useat paikat on tehty samannäköiseksi kuin oikeastikkin olivat olleet. Pelissä tulee aika paljon esille juuri sodat.

Ensivaikutelma pelistä oli todella aidon tuntuinen. Grafiikat on tehty todella hyvin ja tarkaksi. Esimerkiksi ruohikon ja vaatteiden liikkeet ovat kuin aidon näköisiä. Äänet ovat myös realistisia. Maisemat on kuin postikorteista. Mitään sen suurempia bugeja ei ole tullut vastaan.

Uutta tässä pelissä verrattuna aikaisempaan peliin Assassin’s Greed Origins tuo esimerkiksi se, että jousipyssyn nuolia on useampia erinlaisia ja niitä pitää valmistaa. Pelin alussa pitää valita kahdesta hahmosta kumman valitsee. Joko Kassandra tai Alexios. Tätä valintaa ei pysty enään myöhemmin vaihtamaan.

Kokonaiskuva pelistä on loistava. Paljon tehtäviä ja niiden tekeminen ei lopu kesken. Myös hyviä eventtejä on aika ajoin. Esimerkiksi tällä hetkellä ainakin ps4 puolella on käynnissä erinlaisia kuvaushaasteita. Peliin on saatavilla myös lisäosa joka on Legacy Of The First Blade ja peliin on saatavilla Season Pass joka tuo myös uutta sisältöä peliin.


Muuta luettavaa muualta

Eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit 2023 järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027.

Koe kesällä Helsingin nähtävyydet ja tekemiset

Helsingin nähtävyydet ovat kuuluisia ympäri maailmaa ja niiden joukossa on monia upeita kohteita. Tässä esittelemme muutamia kiinnostavia nähtävyyksiä Helsingissä, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Helsingin suosittuja paikkoja ovat mm. Suomenlinna, Tuomiokirkko, Kauppatori ja Linnanmäki.

Vastaa